Pääsiäisen ajan tapahtumista

Palmusunnuntain Markku Ylipään opetus löytyy
linkistä https://www.youtube.com/watch?v=WkwvjW0fOgY

Lisää Pääsiäisen ajan tapahtumia, kertojana Seppo Laine:

Kiirastorstai iltana n. 2000v.
Jeesus hikoili verta, rukoili puolestamme. Hänet kavallettiin, pidätettiin, pilkattiin ja lyötiin. Hänet kiellettiin. Heitettiin vankikuoppaan.

Valvokaa uskossa rukoillen, Jeesuksen kanssa.

Perjantai-aamu
Se Jeesus kansanvillitsiä, toisille jopa Jumalan Poika, on tänä aamuna jatkettu kuulustelua, pilkattu ja ruoskittu henkihieveriin. Katsotaan mitä tästä tulee

Perjantai klo n. 11.
Nyt ne päästivät vapaaksi ja armahtivat Jumalanpilkkaajan, kapinoitsija ja murhamiehen. Kansa villittiin huutamaan: ristiinnaulitse, tälle joka ei ole pahaa tehnyt, liekö Jumalan Poika.

On kuudes hetki – lasketaan klo. 6 aamulla eteenpäin tunneittain, siis klo. 11-12.
He naulitsivat hänet ristille, Golgatalla ja kaksi pahantekijä, molemmille puolille yhden.

Mitä tämä on? Tuli pimeys maan yli, ei auringonpimennystä eikä pilviä?

Perjantai yhdeksäs hetki klo. n. 15.
Jeesus On kuollut.
Hän antoi henkensä, meidän syntiemme maksuksi, verensä, ruumiinsa ja kaikkensa.
Se On täytetty.

Pyhiä nousi haudoista, Kallio halkesi ja maa järisi. Esirippu repesi halki temppelissä, ja meillä on tie auki kaikkeinpyhimpään Jumalan luo taivaaseen, Jeesuksen kautta.
Totisesti tämä oli Jumalan Poika.

Sunnuntai-aamulla
Hauta on tyhjä Jeesuksen ruumis on pois. Jeesus on noussut, synnin palkan kuoleman voittajana.
Hän ilmestyy opetuslapsillensa

Myöhemmin
Hän ilmestyy myös 500 muulle henkilölle.

Jeesus nousi Isän luo taivaaseen, voittajana, meidän syntimme on lunastettu, maksettu kaikki uskossa tähän.

Niinkuin Egyptissä, ovipielet oli sivelty karitsan verellä ja kuolema meni ohi. Niin on nyt meidän sydämemme uskossa sivelty Jeesuksen verellä ja kuolema on mennyt ohi, on Iankaikkinen elämä.

Taivas on nyt lähellä, Nyt odotamme Jeesusta pian tulevaksi, vain vähän aikaa.

Tämä on Jumalan rakkaus meitä kohtaan, kiitos Jeesus.

Tule Pyhä Henki -tilaisuudet ovat toistaiseksi tauolla

HEI.
Koronavirukselta suojautumiseksi Nekalan srk-talossa ei kokoonnuta toistaiseksi,
joten Tule Pyhä Henki -tilaisuuksiakaan ei toistaiseksi järjestetä.

Useita tilaisuuksiamme voi katsoa jälkikäteen osoitteessa https://www.youtube.com/channel/UC_RxmVa4IZkcqf7A8SMPe3Q     tai hakukenttään: Youtube Palatsiseurakunta
Jeesus pahan vallan voittaja -teemalla ollut TEHO-jumis Ylöjärveltä löytyy tästä linkistä:

SIUNAUSTA JA VOIMIA TÄHÄN KEVÄÄSEEN

1. Tes. 5:15-24
Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille.
Iloitkaa aina.
Rukoilkaa lakkaamatta.
Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.
Älkää sammuttako Henkeä,
älkää väheksykö profetoimisen lahjaa.
Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.
Pysykää erossa kaikesta pahasta.
Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.
Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.

Jumalan muuttama elämä -tapahtuma, Hervannan kirkko la 1.12.2018 klo 13-21

Gunter Hess, Rapid Church Planting –liike, Kypros

klo 13-17 Kaikille avoin koulutuspäivä

”Elämä valtakunnassa ja oman kutsumuksen löytäminen”, ”Hengen varassa eläminen” ja ”Arkinen opetuslapseuttaminen”

klo 18.30 Iltatapahtuma kirkossa, kaikille avoin

”Jumalan muuttama elämä”

  • astu valtakunnan todellisuuteen
  • vapauteen omasta yrittämisestä ja huonouden tunteesta

Tapahtumassa kerätään vapaaehtoinen kahviraha ja kolehti

Mukana myös Timo Penttilä, Hannu Vuorinen ja Katukappelin ylistäjät

Järj. Seurakuntien yhteistyöverkosto: Tampereen Eteläinen srk, Katukappeli, Palatsiseurakunta ja Hosanna Chapel