Palatsiseurakunnan rantapäivä järjestetään lauantaina 2.8.2025 Pirkkalan seurakunnan Pihlajaniemen saunalla, jossa olemme kokoontuneet usein aiemminkin. Tilaisuus on maksuton, mutta halutessaan osallistujat voivat maksaa vapaaehtoisen osallistumismaksun.
Tilaisuus alkaa klo 12 nyyttäriruokailulla, jonka jälkeen jatketaan yhteisellä rukouksella. Rukoilemme seurakunnan ja myös seurakuntalaisten omien rukousaiheiden puolesta. Armolahjoja saa käyttää. Myöhemmin päivällä ja illalla nyyttäritarjoilut jatkuvat saunomisen, uimisen ja vapaan yhdessäolon merkeissä. Sauna on varattu Palatsiseurakunnalle klo 22:een saakka.
Pihlajaniemen sauna sijaitsee Pirkkalassa osoitteessa Pappilantie 100. Tampereelta Pirkkalan keskustaan kulkevat Nyssen linja-autot 12 ja 30 ja keskustasta järjestetään tarvittaessa nouto.
Palatsiseurakunta järjesti 7.6.2025 pienimuotoisen kesäfiestan Pikku Kakkosen puiston vieressä. Teltalla oli tarjolla kahvia, teetä, mehua ja pikkupurtavaa. Tapahtuma tavoitti noin 70 tamperelaista ja tapahtumapaikan valinnan vuoksi teltalla vieraili erityisesti lapsiperheitä. Jukka Hammarén toteaa, että keskusteluja syntyi helposti ja uskosta ja seurakunnan toiminnasta kiinnostuneita oli useita.
– Näille kohtaamisille olisi varmasti tilausta enemmänkin. Tilaisuuksia voi järjestää kevyemmälläkin kokoonpanolla, joten jos löytyy muutama talkoolainen lisää, niin järjestetään, Jukka Hammarén sanoo.
Tule Pyhä Henki -illat jatkuvat Nekalan srk-talossa sunnuntaina 14.9.2025 klo 16. Kokoontumiset järjestetään joka toinen sunnuntai parittomilla viikoilla. Henkilöresurssimme ovat pienentyneet merkittävästi ja tällä hetkellä ei ole mahdollista järjestää kokouksia joka sunnuntai.
Tule Pyhä Henki -tilaisuudet klo 16:
14.9.
28.9.
12.10.
26.10.
9.11.
23.11.
7.12.
ja joulujuhla seuraavana sunnuntaina 14.12.2025 jo klo 14.
Harvemmat sunnuntaitilaisuudet mahdollistavat lisää kotikokoontumisia. Näihin tarvitaan seurakuntalaisten oma-aloitteisuutta.
Messukylän seurakunnan Kohtaamispaikan messut ovat vuoroviikoin Palatsiseurakunnan kokoontumisten kanssa eli parillisten viikkojen sunnuntaisin klo 17.10 Aitolahden kirkolla, Jenseninkatu 4, 33610 Tampere. Ensimmäinen tilaisuus on sunnuntaina 10.8.2025. Olemme tervetulleita myös näihin tilaisuuksiin.
Jeesus-kiertue saapuu Tampereelle 10.–12.6. 2025. Järjestämme koulutusta evankelioinnista ja opetuslapseuttamisesta, evankelioimme kaduilla ja – mikä parasta – järjestämme Tampereen Keskustorilla keskiviikko- ja torstai-iltana suuren yleisötapahtuman. Näissä iltatilaisuuksissa ylistetään, julistetaan evankeliumia ja rukoillaan sairaiden puolesta. Järjestelyissä on mukana useita seurakuntia Tampereen alueelta ja toimintaa koordinoi Tampereen Vapaakirkko.
Tule mukaan Keskustorin tavoittaviin iltatilaisuuksiin ja kutsumaan niihin mukaan ei-uskovia ystäviä, sukulaisia, naapureita ja tuttavia. Haluamme täyttää Keskustorin ihmisillä.
Kiertueella on mukana amerikkalainen evankelista Daniel King, Daniel King on julistanut evankeliumia yli 70 maassa ja nähnyt miljoonien ihmisten tulevan uskoon. Hän on omistautunut suurten evankelioimistapahtumien järjestämiseen sekä paikallisten seurakuntien ja evankelistojen varustamiseen. Hänen palvelutyötään leimaa selkeä evankeliumin sanoma, Pyhän Hengen voima ja vahva sitoutuminen rukous- ja evankeliointityöhön.
Palatsiseurakunta on mukana järjestämässä seurakuntien yhteistä koulunpäättäjäiskahvilaa. Kahvila pystytetään Rosendahlin rantapuistoon 31.5. vapaaehtoisvoimin. Tarjolla on jälleen maksuttomia kesäherkkuja ja musiikkia. Kahvila avautuu klo 18 ja musiikkia esitetään klo 18:n ja 22:n välillä. Järjestelyistä vastaa laaja yhteiskristillinen porukka eri seurakunnista ympäri Tamperetta ja lähialueita.
Palatsiseurakunnan kevätkauden viimeinen Tule Pyhä Henki -tilaisuus järjestettiin 25.5. Seuraava tilaisuus järjestetään syyskuussa. Kesällä Palatsiseurakunta on mukana järjestämässä kesätapahtumia, joista tiedotetaan verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavissa.
Jos haluat tukea Palatsiseurakunnan videotallenteiden valmistusta, niin voit tehdä lahjoituksen seurakunnalle alla olevilla tiedoilla. Muistathan lisätä tilisiirtoon viitenumeron. Tälle keräykselle on rahankeräyslupa RA/2020/738.
Tervetuloa mukaan oppimaan opetuslapseuttamisen taitoja maanantaina 5.5. klo 17–21. Koulutus järjestetään Tampereen Vapaakirkon nuorisotila Holvissa osoitteessa Puutarhakatu 17. Koulutus on osa Jeesus-kiertueeseen valmistautumista ja avoin kaikille kristityille. Kouluttajina toimivat Miika ja Janica Kaunismäki.
Lisätiedot tapahtumasta ja ilmoittautumiset 4.5. mennessäAnniina Haloselle, puh. 0401899823 ja sähköpostitse anniina.halonen(at)svk.fi.
Kolutuksessa opit:
kuinka opetuslapseutetaan uusia uskovia ja uskosta kiinnostuneita
kuinka jatketaan yhteydenpitoa niiden kanssa, jotka esimerkiksi kadulla olivat kiinnostuneita evankeliumista ja Jeesuksen seuraamisesta
tärkeät opetuslapseutuksen periaatteet ja miten opetuslapseuttaminen voi tapahtua ryhmissä.
Kutsu on voimassa -rukoustapahtuma lauantaina 10.5.
Lauantaina 10.5. Tampereen Vapaakirkossa järjestetään kuuden tunnin ylistys- ja rukoustapahtuma klo 14–20. Tapahtumassa vuorottelevat ylistys ja rukousvuorot. Tilaisuuden järjestää Tampereen Vapaakirkkoseurakunta ja Tampere rukoilee -ryhmä.
Lisäksi Tampere rukoilee -ryhmä järjestää rukoustilaisuuden lauantaina 24.5. klo 15 Tampereen yliopiston Taivaankansi-kappelissa.
Palatsiseurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset osallistuivat tänäkin vuonna yhteiskristillisen evankeliumikahvilan järjestelyihin. Kahvila on järjestetty vappuna vapaaehtoisvoimin ja ruokalahjoituksin Tampereen keskustassa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Tänä vuonna kahvila pystytettiin kulttuuritalo Laikun etupihalle.
– Palatsiseurakunta on järjestämässä kahvilaa alkuajoista lähtien ja vuosien varrella mukaan on tullut myös muita kristillisiä yhteisöjä. Tänä vuonna mukana on Palatsiseurakunnan aktiivien lisäksi vapaaehtoisia muun muassa Ylöjärven seurakunnan TEHO-yhteisöstä, Tampereen Helluntaiseurakunnasta, Hervannan katukappelista, Messukylän seurakunnan Kohtaamispaikasta, Uusi Verso -yhteisöstä ja Tampereen kristityistä teekkareista. Vapaaehtoisia on mukana noin 30–40 henkilöä, joista noin puolet työskentelee kahvilassa ja puolet on jalkautunut Tampereen keskustaan evankelioimaan ihmisille, Jukka Hammarén sanoo.
Vapaaehtoiset valmistivat etukäteen 80 litraa lettutaikinaa ja illan aikana lettutaikinaa käytettiin yhteensä noin 145 litraa. Paikalla kävi tänä vuonna noin 1 000 henkilöä, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Viime vuonna paikalla oli noin 900 ihmistä. Ruokalahjoituksia tämän vuoden tilaisuuteen saatiin muun muassa Ruokapankilta.
Kahvilan kulmalla musisoi myös Victory Tori Trio. Kokoonpanossa laulavat ja soittavat Vihtori Muhujärvi, Vihtori Nyman, Kyösti Blomerus ja Jari Tuominen. Yhtyeen mukana on myös evankelista Rosita Nyman.
– Olin aiemmin solistina Tampereen metodistiseurakunnan yhtyeessä ja Hervannan Katukappelista löytyi soittajia tähän kokoonpanoon. Olemme soittaneet yhdessä seitsemän vuotta ja tuorein jäsenemme on kitaristi Jari Tuominen, Vihtori Muhujärvi kertoo.
Vapaaehtoisten työntekijöiden mukaan vappuaatto sujui mukavasti ja kahvila houkutteli vappukansaa. Illan aikana käytiin monia hyviä keskusteluja myös hengellisistä teemoista.
Jukka Hammarén tarjoili lettuja evankeliumikahvilassa.Evankeliumikahvila rakennettiin vapaaehtoisvoimin. Etualalla lettumestari Jari Kinnunen, jonka muurinpohjapannuilla valmistui parikymmentä lettua kerrallaan.Vapaaehtoisia valmistelemassa kahvilaa Laikun etupihalla. Kuva: Anneli Hukari.Ruokalahjoituksia saatiin muun muassa Ruokapankilta.Victory Tori Trio musisoi kahvilan kulmalla.Victory Tori Trio. Kuva: Anneli Hukari.Muhis ja Sajjad tarjoilivat vappuherkkuja evankeliumikahvilassa.Kahvilan vapaaehtoisia työntekijöitä. Kuva: Anneli Hukari.Jukka Hammarén (oik.), Jari Kinnunen ja Ville Järvi valmistivat lettuja.Uusi Verso -yhteisön vapaaehtoisia kahvilalla. Kuva: Anneli Hukari.
Evankeliumikahvila järjestetään Laikun lavalla vappuaattona klo 18 alkaen. Vapaaehtoisia talkoolaisia kutsutaan mukaan tilaisuuden järjestelyihin. Tule mukaan itsellesi sopivaan aikaan tai poikkea hetkeksi paikalle kohtaamaan vappua juhlivia tamperelaisia. Voit tuoda kahvilaan myös tarjottavaa.
Talkoolaisia pyydetään paikalle klo 16 alkaen ja kahvila on avoinna yleisölle klo 18 alkaen. Vappuherkut ja ilosanoma Jeesuksesta ovat kahvilassa tarjolla kaikille maksutta. Jos haluat osallistua talkoisiin, niin ilmoittaudu Jukka Hammarénille ja kerro, miten haluat osallistua ja mihin aikaan olet käytettävissä.
Tampereella 26.4. järjestettävä Henkisyyden aika on kristittyjen yhteinen seminaari siitä, miten vastata valtavaan henkiseen etsintään ympärillämme.
Seminaarin tavoitteena on kouluttaa seurakuntien työntekijöitä ja aktiiveja henkisyydestä kiinnostuneiden ihmisten kohtaamiseen. Lisäksi seminaarissa koulutetaan tapahtumajärjestäjiä siitä, miten henkisyydestä kiinnostuneille ihmisille voidaan luoda toimintaa, jossa osallistujat voisivat kokea olonsa turvalliseksi.
Tilaisuuden järjestelyissä on mukana muun muassa Hengen uudistus kirkossamme ja tilaisuudessa on mukana muun muassa Timo Pöyhönen.
Paikka: Seurakuntien talo, 2. krs, Näsilinnankatu 26, Tampere
Aika: lauantai 26.4.2025 klo 10–17:30
Lipun hinta on 30 euroa etukäteen ja 40 euroa ovelta. Työttömille ja opiskelijoille alennettu hinta 15 euroa etukäteen ja 25 euroa ovelta. Lippuja saa pankkikortilla myös ovelta.
Evankeliumi uushenkiselle. Miten kristillinen ja uushenkinen sanoma eroavat toisistaan, ja missä kohti ne kulkevat rinnakkain? Miten evankeliumi olisi uushenkiselle hyvä uutinen?